tiistai 2. joulukuuta 2008
Liitelyä ja muita kuulumisia
Myrtsin vikat ohjatut agit ennen joulutaukoa. Eka rata meni oikein kivasti, toka sitten tök-tök-tökki. Myrtti oli tokalla pätkällä aluksi ihan muissa maailmoissa, mutta sitten onneksi lähti sujumaan. Loppuun puomia ja otin riskillä koko puomin Myrtsi irrallaan. Ja kappas, sehän ihan niinkuin näytti puomille! Laukalla koko matka alastulolle ja se jopa pysähtyi ja pysyi siellä! Piti vielä testata uudestaan, että olikohan vaan tuuria.. Mutta ei, sinne se pysähtyi. Hyvä Myrde!
Tekeeköhän Myrtin juoksu tuloaan, kun se nyt merkkailee ja potkii ihan tosissaan. Vähän meinaa olla rasittavaa lenkkeillä, kun joku keskittyy välillä enemmän hajumaailmaan ja pissailuun kuin etenemiseen.. Jaava viettelee tämän viikon Lappeenrannassa Leimun kaverina ja on ollut siellä kuulemma aivan kuin kotonaan. Ekana piti syödä Leimun vanhat luut (kunniakierrosten jälkeen) ja oli se kuulemma paikantanut sellaiset namit mitä Marjo ei edes muistanut olevan.. Ja jotenkin jogurttia oli löytynyt sohvalta ja matolta työpäivän jälkeen. Kuulostaa jotenkin hyvin tutulta, niin Jaavamaista toimintaa ;). Meillä on jo Myrden kanssa hirveä ikävä tuota ahmattia, mutta vielä ensi viikko pitäisi jaksaa ilman Japuttia. Sitten on tämän vuoden opiskelut opiskeltu ja alkaa loma! Ensin on suuntana Helsinki ja siitä pikkuhiljaa suunnataan kohti Mikkeliä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti