tiistai 4. marraskuuta 2008

Ja taas agia


Nyt on tullut kyllä laiskoteltua tokojuttujen kanssa.. Tänään siis jälleen vuorossa Myrtsin liitelyt. Tehtiin pari hyppyradanpätkää ja loppuun vielä muisteltiin mikä se puomin alastulopaikka olikaan. Hypyillä tuli valsseja, takaaleikkauksia ja persjättöjä. Kivasti meni, mutta edelleenkään nämä jutut pienillä välimatkoilla ei ole ihan se meidän juttu ;). Myrtti kun välillä on vähän turhan kaukana (tai oikeastaan ihan hyvällä etäisyydellä, riippuu miten asian ajattelee) ja tänäänkin kerkesi käydä puomilla ja A:lla, jotka oli radan reunoilla. Nostin Myrtin puomille ja siitä mentiin pelkkää alastuloa ja lopulta jopa muistettiin pysähtyä ja _pysyä_ siellä alastulolla! Oikein hauskat treenit.

Jaava ei ole nyt tehnyt yhtään mitään fiksua tai ainahan ruokakupilla tulee jotain pientä, mutta.. Pitäisi sen kanssa noita tokojuttuja alkaa vääntämään. Myrtti on tällähetkellä aika hirveän näköinen, sen intiaaninimi voisi olla kaks karvaa ristissä! Se on siis sen näköinen, kuin olisi pennut saanut - ja vielä karvaa irtoaa. Mutta aika pikkuruinen koira siellä turkin alla onkin ollut (ja kun lapinkoiriin vertaa, niin eihän sillä ole edes turkkia koskaan ollutkaan ;)). Pitää varmaan joku päivä ottaa kamera lenkille mukaan ja laittaa tänne kaikkien iloksi rimpulasta kuva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti