tiistai 14. lokakuuta 2008

Syysloman agit



Tyttöjen ja Minnan & Onnin kanssa käytiin vähän katselemassa esteitä. Myrtti teki keppejä, pussia, putkia, pienen radan pätkän (sisältäen hyppyä ja putken) sekä puomia. Myrtti tarvitsisi nyt paljon ihan vain estetreeniä, sillä kun sen ei tarvitse kysellä se menee hyvin reippaasti (tästä hyvänä esimerkkinä puomi). Myrtin treenit meni ihan mukavasti, varsinkin puomi on mennyt harppauksen eteenpäin, sillä Myrttihän _pysähtyy_ etutassut maahan ja takatassut kontaktille! Hetki sitten siitä ei voinut edes haaveilla ;) Jaava oli jotenkin tosi löysä ja sai tehdä keppejä, kontakteja ja samaa rataa kuin Myrtti. Loppuun pääsivät tytöt rallattelemaan Onnin kanssa pellolle. Kiitos treeniseurasta :)

Lisätäänpä vielä hyvä juttu tuosta pienestä puikkonokka rimpulasta (myös Myrtiksi kutsutaan). Meillähän porukat on olleet aina sitä mieltä, että koira ei sängyssä nuku. Näin se on siis ollut aina. Edes Jaava ei ole koskaan saanut lupaa mennä porukoiden sänkyyn, vaikka paljon onkin porukat vapauksia sille antaneet. Välillä Jaava on kyllä kokeillut, että mitäs jos.. Mutta tylysti se on sieltä käsketty pois. Nyt Myrtti oli sitten eräänä yönä nukkunut iskän jaloissa ihan pienellä ja söpöllä kiepillä, eikä iskä ollut raaskinut sitä komentaa pois. Seuraavana iltana se oli sitten käskenyt Myrtin pois, mutta se oli tullut uudelleen. Se oli komennettu uudelleen pois ja Myrtti sitten kipittikin yläkertaan mun viereen nukkumaan. No, seuraavana iltana Myrtti oli jälleen mennyt porukoiden sänkyyn nukkumaan, mutta kukaan ei ollut sitä komentanut sieltä pois. Eli Myrtti onnistui siinä, mikä on ollut koirille _ehdoton_ ei ;). Mutta kuka voikaan vastustaa tuota pientä ja söpöä, koko ajan nauravaa koiraa? Myrtti kyllä nukkuu sängyssä hyvin kiltisti jaloissa ja jos se on tiellä, niin se väistää. Toisinkuin Jaava, joka nukkuu pitkin pituuttaan ja sitä saa potkia ja tehdä ties mitä, niin se vain kuorsaa jalat kohti kattoa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti