tiistai 19. elokuuta 2008
Kuopio 17.8
Viikonloppuna kisailtiin Kuopiossa rotumestaruuksista. Tuomarina kolmosille oli Kati Wala ja radat oli profiililtaan ihan mukavia. Ihanneajat sen sijaan lappalaiskoirille vähän turhan tiukkia.. Ja voi vaan arvata mitä tulee, kun menee jo asenteella ettei nollaan ole mahdollisuutta ;) eli viikonlopun saldo 3xHYL. Ekalla radalla Jaava meni houkutuksena olleelle puomille A:n sijaan (olin ottavinani koiran mukaan, mutta jätin selän taakse). Tokalla radalla Jasputti tipahti puomin ylösmenokontaktilta ja tämän jälkeen jossain vaiheessa rataa ohitti yhden hypyn mitä en korjannut (koiralla hyvä vauhti ja mieli, turha korjata). Vika rata oli hyppäri ja siellä olin vähän väärässä paikkaa -> kielto hypylle ja lopulta jossain uudelleen jotain hyppysähläystä ja jatkoin matkaa. Viime vuoden rotumestaruuksissa tein sentääs neljä hyllyä (2xJaava ja 2xNata), eli vähän jäätiin tänä vuonna huonommiksi kun oli vain kolme mahdollisuutta ;D. Kisoja tulee ja menee, nyt vain kisakalenteria selailemaan :) Ja tosissaan Jaava teki kivasti hommia, mikä on pääasia! Ens viikonloppu menee Mikkelin kisoissa töissä, joten koirille vapaa vk-loppu.
Tänään vähän kunnostauduttiin tokorintamalla. Metallia, ruutua, seuraamisia, kakeja, hömppäilyjä jne.. Ei mitään erikoista, molemmat teki niinkuin on opetettu (eli yllättäen ;) itseään saa syyttää virheistä).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti