sunnuntai 31. elokuuta 2008

Jäljet


Molemmille tytöille suorat namijäljet, pituutta en osaa arvioida (sen verran, että pakaroissa tuntui! :D) kuitenkin pidempi kuin viimeiksi. Jaava sai mennä omansa ensin ja tuuli olikin vähän ehtinyt vaihtaa suuntaa. Jaava kuitenkin löysi jäljen ihan hyvin, mutta eteneminen oli mitä oli.. Aluksi se pyöri kuin väkkärä, sitten se meni hyvin ja söi kaikki namit. Sitten se meni jäljen vieressä ja jätti namit syömättä ja kiihdytti vauhtia. Nenä sillä pysyi koko ajan maassa ja meni kuitenkin "oikein". Siis kun miinustetaan se, että se tosissaan meni n. 15 cm tallatun vieressä. Uskoisin, että tuuli olisi kuljettanut hajun siihen jäljen viereen.. Kuitenkin olin ihan tyytyväinen alun säätämisen jälkeen :).

Myrtti oli jo heti jutun ideassa mukana ja löysi jäljen hyvin. Se myös lähti hienosti etenemään häntä alhaalla ja korvat ihan sivuille levitettyinä (se on niin hassun näköinen kun keskittyy 100%). Kaikkia nameja se ei enää syönyt, mutta eteni kuitenkin ihan tarkasti ja nenä alhaalla. Vauhtia oli enemmän kuin viimeiksi. Mutta jatketaan tyttöjen kanssa jälkien tekemistä, katsotaan mitä näistä kokeiluista tulee :).

Tehtiin myös vähän tokoa. Jaava oli ihan intopiukeena ja teki ihan loistavat kaket piiiitkästä matkasta!!! (ongelmia ollut istumaannousuissa) Ihan loistavaa. Luoksetuloja suorina ja pysäytyksillä, jäävät, seuraamista, temppuja. Hieno likka! Myrtti seuraili, teki "jääviä", luoksetuloa ja "kakeja". Hyvin meni Myrtsilläkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti