maanantai 28. huhtikuuta 2008

Pätevä Myrtti!



Tänään taas Myrtsin kanssa agitreeneissä. Myrtti oli aivan kuin eri koira eiliseen verrattuna! Sille ei tullut edes mieleenkään lähteä juoksemaan ympäriinsä tai mitään muutakaan. Se oli oikein pätevä pieni oppilas! Tehtiin putkea yksittäisenä ja yhdistettynä 1-3 hyppyyn (rimat maassa) ja vielä ihan vähän keppejä. Putki ja hypyt olivat aivan suorassa linjassa ja tehtiin niitä eri tavoin. Namikipolle Myrtti irtosi toooosiii hienosti ja vauhtia riitti. Miten voikin neljän esteen "radalla" jäädä niin paljon koiraa jälkeen.. Muutaman kerran tehtiin niin, että rimat olivat minikorkeudella. Kepit mennään vielä ihan namin perässä, mutta eiköhän se rytmi ala pikkuhiljhaa löytymään. Myrtti myös tänään keskittyi ja rauhoittui treenaamiseen ja kuuntelemiseen huomattavasti eilistä ja edelliskertaa paremmin. Onhan se aina tehnyt jne. mutta tänään oli ihan erilainen asenne. Sitä ei tarvinnut pyytää tekemään vaan se pyysi päästä tekemään. Tehtiin myös vähän seuraamisia (joka ei ollut niin karmeaa kuin eilen) ja paikallaoloa ja sekin sujui mallikkaasti. Hyvä siitä Myrtistäkin vielä tulee!

Myrtsin treenien jälkeen kävin Mustuaisten kanssa lenkillä. Olipa rentouttavaa kävellä kahden fiksun koiran kanssa (Mustikin on välillä fiksu..). Musti on käyttäytynyt täällä hienosti, eikä ole stressaillut ollenkaan. Se on kyllä nykyään hyvin helppo koira. :)

Eilisistä agiliitelyistä löytyy täältä kuvia, Kiitokset Minnalle hienoista kuvista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti