sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Tokoa


Huomaa taas, että on pari tenttiä ensi viikolla edessä, kun tulee tehtyä kaikkea muuta kuin luettua ;). Jaavan kanssa avoimen kaukoja eri matkoilta ja palkkasin jokaisesta asennonvaihdosta. Noutoa eri tavoin ja sitä kapulan pyörittelyä esiintyi taas. Tähän siis pitäisi kiinnittää huomiota. Perusasentoa ja liikkeellelähtöjä. Aika hyvin onnistui. Lopuksi naksuttelin vielä kosketusalustaa ja nyt onnistui hyvin. Jaava oli muutenkin ihanan keskittymiskykyinen, eikä alkanut hössöttämään.

Myrtti sai tehdä juttuja noutokapulan kanssa, kosketusalustaa ja vähän treenattiin paikallaistumista. Myrtti vaan toooosii helposti lösähtää maahan heti, kun otan pienenkin askeleen taaksepäin. Lopulta ihan hyviä toistoja saatiin tehtyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti