lauantai 5. tammikuuta 2008
Tokokoe Pieksämäki 5.1
Jaava oli ihan kuutamolla koko kokeen ajan. Ennen koetta Jaava oli vähän normaalia rauhallisempi (-> seuraamisessa ei tassujen nostelua). Kehään mennessä se ei edes tiennyt, mitä "sivu" tarkoittaa. Ja se ei selvinnyt sille koko kokeen aikana.. Seuraaminen oli jotain sunnuntaikävelyä. Ensinnäkin Jaava jäi istumaan paikalleen. Toisella käskyllä se tuli ja huiteli jossain mun edellä ja katseli vieressä olevia agilityesteitä. Käännöksen jälkeen se tuli sentääs suhteellisen sivulle, mutta ei istunut pysähdyksessä. Uuden liikkeellelähdön jälkeen se sentääs seurasi, mutta loppua kohti taas oli kuin sunnuntaikävelyllä.. Kaikenkaikkiaan jotain ihan järkyttävää ja ensimmäistä kertaa se oli tuollainen. Aina aiemmin se on sentääs "seurannut" vaikka onkin ollut yli innokas. Liikkeestä maahanmenossa seuraaminen oli himpun verran parempaa, mutta ei ollenkaan normaalia. Maahanmeno -käskyn annoin turhan voimakkaasti. Luoksetulo yllätysyllätys läpijuoksuna. Seisomisessa ei pysähtynyt (tää on nyt siis ollut vahva, mutta ei tänään). Noudossa mutusteli kapulaa ja tuli vinoon sivulle, mutta olin ihan tyytyväinen, kun sentääs tuli sivulle. Kaukoissa Jaava oli liimautunut maahan, se ei edes nytkähtänyt, että olisi noussut. Ja näissä ei ole ollut ikinä mitään tuollaista ongelmaa!! Hypyssä Jaava ylitti itsensä, kun jopa tehtiin melkein niinku piti. Ainoastaan istumiseen tarvittiin kaksi käskyä. Niin ja paikallolo oli muuten hyvä, mutta istumiseen kaksi käskyä.
Tänään jo mietin, että pitäisköhän sitä lopettaa koko tokoilu, kun ei tää meillä toimi.. Ja vaihtaa siihen agiin, kun Jaava niitä esteitäkin katseli kaihoisasti ;). Se alku seuraaminen oli nimittäin juuri sellaista, mitä Jaava tekee, kun mennään agiradalle.. Korvat lintassa kävelee vähän mun edellä ja katselee esteitä ja odottaa käskyjä. Siis Jaava oli niiin kuutamolla, että ei tosikaan. Olisi mieluummin vaikka käynyt ylikierroksilla ja hössöttänyt jne. Mutta nyt se oli ihan sellainen, ettei olisi tiennyt mitä tehdään. Kokeen jälkeen otin ulkona seuraamista ja kaukot. Molemmat aivan loistavat :). Seuraaminenkin oli pitkästä aikaa oikeaa seuraamista; ei edistänyt, nostanut tassuja jne. Vaan kauniissa kontaktissa, oikealla paikalla ja tassutkin pysyi hienosti maassa. Kaukoissa napakat ja hyvät asennonvaihdot. Miksi se ei tehnyt hommia tuossa vireessä ja sillä tarkkaavaisella innolla kokeessa? Joku sen laittoi aivan lukkoon.. Mutta voin sanoa, että kyllä se kehän ulkopuolella osaa ;)
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen 7
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 5
Liikkeestä seisominen 0
Nouto 9
Kaukot 0
Hyppy 8
Kokonaisvaikutus 8
AVO3 118 pistettä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti