perjantai 29. heinäkuuta 2011

Aamuiset


Pikainen päivitys ennen töihin lähtöä. Jännää, että heti kun ei treenit mee ihan kuin haluaisi, on pakko mennä tekemään uutta settiä ;). Mentiin puistoon, ensin otin Meten ja sen kanssa vähän käpöttelemistä ihmisvilinässä ja leikittiin narupalloilla. Hyvin leikki (kun ei tajunnut, että ollaan menossa hommiin eli tienaamaan namia..). Jaava pääsi seuraavana vuoroon ja Mette sai muistutuksen siitä, ettei autosta sinkoilla ilman lupaa. Nyt tuli tähän laumaan sääntö, että ainoastaan OMALLA NIMELLÄ pääsee pois autosta. Aikaisemmin "saa tulla" on ollut lupakäskynä. Jaavan kanssa tunnaria, joka meni ihan jees. Sitten tulikin mummelille vaikeaa treeniä, kun sorsia ja lintuja oli nurmi pullollaan ja tarkoitus oli tehdä peruasentotreeniä. Jaavan katse oli tiukka ja intensiivinen... sorsia kohti. Siinä me oltiin vierekkäin, tovi jos toinenkin. Jaava katseli sorsia ja Tiina katseli eteenpäin. Oltiin varmaan hassu näky.. No, maine se on hullullakin! Lopulta Jaava luopui sorsistaan ja alkoi tarjoamaan katsekontaktia. Mutta olipas vaikeaa :D Jaava autoon ja Metelle muistutusta sinkoilusta, kun Myrtti pääsi hommiin. Myrtti oli pätevä! Again. Peruasentoa, liikkeestä seisomista, noutoa, kakeja. Myr oli ihan liekeissä! Myrtti pelasti mun päivän :D Myrtti autoon ja nyt Mette pysyi jo autossa, jei! Mette pääsi sitten omalla nimellään vielä uudelleen, nyt tehtiin katsekontaktia (muutamat haukut, kun Meten mielestä mulla kesti liian kauan kaivaa nameja taskusta.. no, eipä saavuttanut sillä huutelulla mitään) ja luopumistreeniä. Samalla tuli treenattua "etäpalkkaa" tai sen alkeita. Mette tajusi nopeasti idean ja luopui namista hyvin, vaikka se oli maassa jne. Pääasia, että me tehtiin kaikki hommat alun paria haukahdusta ihan hiljaa! Loppuun vielä narupallolla leikkiä, hyvin syttyi. Näillä mennään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti