tiistai 14. joulukuuta 2010

pienet toko-puuhastelut


Jaava puuhasteli tunnarin, ruudun ja kakejen kanssa. Pitkä tauko tunnarissa oli tehnyt tehtävänsä ja tehtiin vain kaksi toistoa. Ekalla laitoin väärät ihan jalkojen eteen ja kävin piilottamassa oman niiden taakse (mulla ei siis ollut ketään avustajaa, joten asettelin kapulat itse). Toisella toistolla laitoin väärät noin puoleen väliin lähtöpaikkaa ja piilotettua omaa. Juoksi väärien yli, eikä kiinnittänyt niihin mitään huomiota! Hyvin käytti nenää. :) Ruudussa oli kosketusalusta ja ekalla yrityksellä kävi katsomassa ruutumerkkejä. Toistoilla alkoi sujumaan. Kakeissa oli takapalkka ja tehtiin m-s ja i-s. Parit toistot vaan molemmista, kun onnistui (i-s olisi kyllä voinut olla vähän parempi). Kohta pitäisi varmaan alkaa testaamaan, että miten onnistuu, jos palkkaa ei tulekaan heti ensimmäisestä asennonvaihdosta..


Myrttikin pääsi tokoilemaan ja tehtiin kosketusalustaa, liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, kakeja ja noutoa. En viitsinyt Myrtin kanssa tehdä ruutua, sillä maa oli vähän liukas ja ruutuun tyttö juoksee aika räväkästi.. Jäävät sujui mallikkaasti eikä avoimen kakeissakaan ollut mitään ongelmia. Noutoa tehtiin sisällä ja voi härregyyyd sitä sähläämisen määrää, Myrtin toiminta alkaa jo vaikuttaa ihan Jaavalle.. Se ehtii tekemään niin miljoona asiaa sen kapulan kanssa, että en mitenkään ehdi palkata sitä oikea-aikaisesti! Toisaalta enpä valita, kun jossain vaiheessa Myrtti vähän otti tuon kapulan kanssa itseensä ja se oli sen mielestä inhottava.. Myrtti osaa; istua oravasti kapula suussa, antaa tassua, peruuttaa, kävellä kohti, tulla syliin (kun istun sohvalla), heitellä, pyöritellä ja ehkä jopa kerran istua paikallaan ja _pitää_ kapulaa. Niin ja nyt pitää kiinnittää huomiota Myrtin ääntelyyn. Eilen ja tänään alkoi kierrokset nousemaan sen verran, että jotain pihinää kuului suusta. Tähän täytyy puuttua ennen kun siitä tulee ongelma!! Kyllähän se haukkuu, mutta ei ole ennen äännellyt liikkeitä tehdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti