Meidän ihka ensimmäiset ässämmät oli viikonloppuna Vantaalla. Pari vuotta sitten osallistuttiin Jaavan kanssa Lappalaiskoirat ry:n joukkueeseen, mutta nyt oli ne nollatkin kasassa ja päästiin myös yksilökisaan. Joukkuekisassa edustimme tänä vuonna omaa seuraa ja joukkueemme koostuikin kahdesta lapinkoirasta ja kahdesta belgistä. Lauantaina oli vuorossa joukkuekisa ja se meni kaikilta meidän joukkueen jäseniltä tuloksellisesti samalla tavalla eli HYL. Itse en ehtinyt omaksumaan rataa, joten meidän meno oli ihan säätämistä.. Sunnuntaina hyppäri oli aika mielenkiintoinen, mutta ei hitaalle koiralle niin haastava kuin nopealle (mutta ehkä vähän epäreilu koiralle jokatapauksessa). Löysin itseni keppien ekasta välistä ("mitäs mä täällä teen?"), joten Jaava aloitti kepit väärin. Keppien jälkeen rynnin Jaavan päälle ja törmättiin aika napakasti.. Loppu sujui ihan ok, kunnes vähän taisin luovuttaa ja otettiin HYL, kun en korjannut yhtä hypyn ohitusta. Jaava ei ollut ihan yhtä nopea kuin treeneissä, mutta ihan ok asenteella mentiin kuitenkin :). Ei kai tässä muu auta, kuin alkaa keräämään taas nollia.. Jos saadaan nollat kasaan, niin käydään vielä toisenkin kerran ässämmissä, jos ei, niin nämä oli Jaavan ekat ja vikat yksilökisat. Ikä taitaa alkaa tulemaan vastaan.. Vaikka ihan pentu tuo vielä onkin ;)
Jaava on nyt levossa, kun sen takaosa on tosi jäykkä. Se varmaan kopsahti aika ilkeästi siinä, kun törmättiin, joten se ei takaosaansa käytä kunnolla ja välillä ontuu. Jaavan mielestä lepo = aamusella 40 min peurajahtia kera Myrtin. Tytöillä oli varmasti kivaa ja mulla kans, kun metsän molemmilla puolilla on teitä ja ihan lähellä Lahti-Tampere -valtatie..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti