torstai 24. heinäkuuta 2008

Keppejä ja puomia



Käytiin eilen päivällä tyttöjen kanssa agikentällä. Molempien kanssa tehtiin lähinnä vain keppejä ja puomia, Myrtti sai myös tehdä rengasta ja kolmen hypyn hyppysuoraa. Jaavalla vähän kierrokset nousi, mutta saatiin tosi hyviä toistoja puomille!! Kepeilläkään ei ollut mitään ongelmia. Myrtti teki puomia vain niin, että nostin sen alastulolle, mistä sen piti kävellä alas ja laittaa etutassut maahan. No, loppusaldo oli se, että se ryntäsi sieltä alas vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista (se oli jo siis niin alhaalla ettei sen pitänyt pystyä kiihdyttämään vauhtiaan yhtään mihinkään). Onneksi oli avustaja matkassa mukana, niin saatiin myös oikein mallikkaitakin suorituksia! Hiljaa hyvää tulee.. Keppejä tehtiin verkkokaarien kanssa ja pakko todeta, että nopeasti riistariiviö oppii. Tämä oli siis toinen kerta verkkojen kanssa ja tosi hyvin oli muistissa :). Hyppysuoran irtoaa tosi mukavasti silloin kun käydään yhdessä viemässä nami, kun namin laittoi avustaja kysyi minulta neuvoja. Mutta pikkuhiljaa edetään, pääasia että molemmilla on kivaa!

Käytiin tiistaina eläinlääkärissä, Myrtti ja Musti rokotuksilla sekä Jaavasta otettiin verikoe. Tänään soittelin Jaavan tuloksia ja muut arvot olivat hyvät, mutta valkosoluarvo oli alhainen. Eläinlääkäri oli laittanut näytteen jo tarkempaan laitteeseen, sillä voi olla että suuntaa antava kone on tehnyt virheen. Huomenna ollaan sitten taas fiksumpia. Tämä verikoekontrolli siis vuosi takaperin tapahtuneen verenvuotoepisodin takia, johon ei löytynyt syytä. Silloinhan pari viikkoa tapahtuneen jälkeen valkosoluarvo oli huomattavan alhainen, mutta seuraavassa verikokeessa kaikki arvot olivat normaaleita.

Ja tässäpä vielä koko lauman painot:

Musti, kohta 9v, 15,7kg
Jaava, 5½v, 14,1kg
Myrtti, 1v, 12,5kg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti