torstai 1. toukokuuta 2014

Ohhoh, aksaa!

Tänään päättyi 4kk agilitytauko. Päästiin meille ihan uuteen paikkaan ja ulkokentälle. Ihanaa :) Viimeiksi olen treenannut ulkokentällä agia Jaavan kanssa silloin, kun asuttiin vielä Mikkelissä. Ja siitä on semmoinen seittämän vuotta aikaa.. Sen jälkeen on oltu joko hallissa tai maneesissa, joten aika luksusta päästä ulos.

Mette oli varsin innoissaan ja meni kivasti. Ainut, että keppiongelma ei jostain syystä ollut ratkennut tauon aikana itsestään. Ihme juttu! ;) Eli toka vikasta välistä ampui ulos. Siinäpä sitä projektia sitten riittääkin. Mulla oli yllättäen ohjaukset vähän hakusessa, mutta eiköhän tämä tästä, kun päästään taas treenaamaan.

Piti jo viime päivitykseen laitella Myrtin kuulumisia. Myrtin juominen ja sisälle pissaaminen loppui ihan itsestään. Viimeinen pissanäyte oli täysin normaali. Nyt vaan seuraillaan tilannetta ja jos oireet palaavat, niin tutkitaan lisää. Eläinlääkäri vähän mietti yhdeksi vaihtoehdoksi sitä, että Jaavan poismeno on voinut aiheuttaa Myrtille vähän stressiä ja juomista. Toivotaan, ettei vaiva enää uusisi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti