Muistoissa

MUSTI 1999-2009

slku Finntrix Black Boss
30.8.1999 – 17.10.2009

FIN15876/00
i.Finntrix Iso Ukko
e.Finntrix Satu Orvokki
lonkat: C/C
silmät: ok
näyttelyistä H
Musti lähti liian aikaisin, jäätyään auton alle kotipihassa.

Musti oli ensimmäinen oma koirani. Sain Mustin 12-vuotiaana juhannuksena 2000. Meille tullessaan Musti oli jo reilu 10-kuukautinen pojankloppi, joka oli siihen astisen elämänsä elänyt tarhassa muiden koirien kanssa. Ero koiralaumasta otti koville ja ensimmäiset päivät Musti vain kyyhötti paikoillaan, hyvä että tarpeillaan kävi. Siitä se reipastui minun rahdatessa arkajalkaa kaikenmaailman mätsäreissä ja agilitytreeneissä. Rakas koirani nautti näistä omistajan päähänpistoista hyvin vähän ja taisikin huokaista helpotuksesta, kun Jaava saapui muutamaa vuotta myöhemmin. Jaavan tulon myötä pikku musta reipastui ja vanhoilla päivillään oli ihan innoissaan puuhastelemassa tokoa ja hömppäagilityä. Koiraleireillekin Musti pääsi mukaan ja lopulta jopa uskaltautui nostamaan hännän selänpäälle vieraassa paikassa sekä antoi tuomarin tutkia ilman panikoimista.

Musti ei luonteensa puolesta ollut mikään maailman helpoin koira. Se pelkäsi niin kovia ääniä, ukkosta kuin vieraita paikkoja ja ihmisiä. Onneksi Mustista ei löytynyt terävyyttä lainkaan, eikä koskaan tarvinnut pelätä, että se käyttäytyisi pelkoaggressiivisesti. Tämäkin tuli testattua veljeni kaverin toimesta, nurkkaan ahdistettuna antoi hyvin silittää.. Maalla Mustin elämä oli melko leppoisaa, kaupunkikoiraa siitä tuskin olisi koskaan saanut.

Terveytensäkään puolesta Musti ei ollut ihan priima. Sillä oli varsinkin nuorempana hurjia kutinoita, korvatulehduksia ja eloton/kuollut turkki. Varmaan jonkinlaista ruoka-aineallergiaa, mutta yrjölänpuurolla + erilaisilla lihoilla ja luilla Musti pysyi hyvässä kunnossa. Vanhempana se pystyi syömään jälleen kuivamuonaakin (ja leipäpaloja iskän  toimesta). Mustin oikean etujalan olkanivelen ylittävä biceps-jänne oli lähes rispaantunut poikki, joten se leikattiin tähystyksessä. Kuntoutuminen kesti tovin jos toisenkin, mutta leikkaus onnistui hyvin. Etujalan liikkeestä tuli kauhova, koska jänne kiinnittyi hieman alemmaksi. Musti kuitenkin pystyi leikkauksen jälkeen elämään ihan normaalia elämää. Vanhemmiten Mustille tuli nivelrikkoa ja pari viimeistä elinvuottaan se saattoi kovan rasituksen jälkeen makuulta noustessa olla todella jäykkä. Säännöllisillä carthrofren-pistoksilla nivelet pysyi kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen, että juuri Musti oli minun. Koira joka opetti niin hurjan paljon ja oli aivan äärettömän rakas. Nuku hyvin, pieni musta koirani.

“Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti, jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.

Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.

Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.”
(kirjasta Lahja, Danielle Steel)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti