sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Erkkari Säkylässä 26.6


Autonmittarissa ~800 km lisää ja lauantaipäivä meni erkkarissa kehiä katsellessa. Mulla oli matkassa vain Myrttinen, sille teki hyvää olla ainokaisena mukana (täytyy myöntää, että hyvin vähän tulee kuljetettua tyttöjä erikseen..). Jaava oli sillä aikaa niin mökillä kuin Lappeenrannassakin ja oli viihtynyt oikein hyvin :). Se oli avannut ulko-oven ja lähtenyt "reissuun". Ikävä kyllä reissu loppui lyhyeen, se kun ehti vain rivarin pihapiiriin :D. Hauska otus tuo Japutti.. Tänään käytiin Evolla lenkkeilemässä ja nautittiin lämpimästä kesäpäivästä! Hyttysiä siellä oli ihan tositosi paljon, mutta eipä ne meitä häirinneet (ainakaan ihan hirveästi). Huomenna sitten on taas maanantai ja työt jatkuu.. Ainakin siis vielä tuleva viikko vaikutetaan Lappeenranta-Imatra välillä. Agirotu onkin sitten ensi viikonloppuna, toivottavasti sää suosii sielläkin! :)

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Aina oppii jotain uutta ja ihmeellistä.. eli maanantain agit


Käytiin eilen treenaamassa Udin ja Keken kanssa. Koska lähiakoina on tehty paljon ratatreeniä, niin nyt oli vuorossa pieniä pätkiä ja motivaation nostatusta. Opin myös jotain tosi _uutta_ ja jännää (eli suomeksi sanottuna oon hyvinhyvin tyhmä enkä ole tajunnut itsestään selvää asiaa. Melkein hävettää :D)


Jaava tekee hyvin, vauhtiahan lappalaisella saisi aina olla enemmän, mutta se on vain sitten miun kintuista kiinni.. Eli mun pitäisi muistaa JUOSTA!!! (ja tää ei ollu se uusi ja ihmeellinen juttu)


Treenin teema oli suunnattu lähinnä Myrtsille ja voin näin alkuun jo todeta, että tavoite saavutettu! Aluksi Myrtin meno oli jälleen pikkusievää, mutta ekaa rimaa lukuunottamatta maksihypyt sujui. Sitten otettiin rimat pois ja aloitettiin operaatio motivaation nostatus. Lopputuloksena huomattavasti nopeampi ja innokkaampi otus!! Ja nyt paljastan tämän suuren salaisuuden.. Vaihdettiin makupalat palloon ja leluun! Vou, aika hurja juttu, eikö? Olen siis palkannut Myrttiä _täysin_ väärin. Myrtti otti lelupalkalla aivan eri asenteen ja alkoi olemaan jopa vähän röyhkeä (tätä haluan!).


KIITOS Paulalle treeneistä ja neuvoista, oli oikein hyvät liitelyt!

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Hakuilut ja agiliidot


Viime viikolla treenattiin hakua ja agia.


Myrtti teki ensimmäistä kertaa hakuilut ennen Jaavaa, koska ajattelin että ehkä hyvä välillä vaihdella kumpi tekee ekana hommia. Myrtille vaikeutettiin treeniä hieman niin, että matkaa pidennettiin ja aikaa ennen lähetystä. Eli Myrtti näki jälleen maalimiehen lähdön, mutta vein sitten koiran pois. Nyt osa maalimiehistä oli 50 metrissä, eikä irtoamisessa ollut mitään ongelmaa ja Myrtti käyttää nenäänsä todella hyvin! Myrtillä oli 4 maalimiestä ja missään ei ollut mitään ongelmia. Pikkuhiljaa taas vaikeutetaan treeniä :).


Agitreenit meni odotuksia paremmin! Nostettiin helpoissa kohdissa rimoja maksikorkeuteen, eikä Myrtti tullut yhdenkään riman ali! Myös maksirengas meni kuin vettä vaan (paitsi muutaman kerran sivusta, mutta se voi käydä matalemmallakin renkaalla). Puomin alastulo oli vähän meinannut unohtua, mutta toistojen jälkeen onnistui. Vauhtia oli myös paremmin kuin nyt kesällä on ollut, eli ehkä tää lähtee vielä sujumaan..


Jaavalle oli myös 4 maalimiestä ja ensimmäinen oli helppo. Eli näytettiin Jaavalle lähtö ja sitten vein koiran pois. Kolme muuta maalimiestä tehtiin niin, että käytiin yhdessä viemässä maalimies metsään ja tultiin takaisin linjalle, mistä lähetin Jaavan maalimiehelle. Tällä pyrittiin korjaamaan Jaavan pistoja suoremmiksi ja se kyllä onnistui! Loppuun treenattiin vielä vähän rullilla ja siinä on vielä tekemistä, mutta pikkuhiljaa..


Japuttimen agit meni tosi kivasti. Missään ei ollut mitään suurempia ongelmia ja ainoat "ongelmat" johtui ihan jostain muusta kuin koirasta ;).

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Myrtin MH-luonnekuvaus 14.6 Maaninka


Myrtti kävi MH-kuvauksessa Maaningalla, kuvaajina toimivat Marina Bast ja Jorma Kerkkä.

1a. Kontakti/Tervehtiminen: 3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä

1b. Kontakti/Yhteistyö: 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TJ:sta

1c. Kontakti/Käsittely: 3 Hyväksyy käsittelyn

2a. Leikki/Leikkihalu: 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta

2b. Leikki/Tarttuminen: 1 Ei tartu esineeseen

2c. Leikki/Puruote ja taisteluhalu: 1 Ei tartu esineeseen

3a. Takaa-ajo: 1 Ei aloita 


3b. Tarttuminen: 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään

4. Aktiviteettitaso: 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata

5a. Etäleikki/Kiinnostus: 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja

5b. Etäleikki/Uhka/Aggressio: 1 Ei sosoita uhkauselkeitä

5c. Etäleikki/Uteliaisuus: 1 Ei saavu avustajan luokse

5d. Etäleikki/Leikkihalu: 1 Ei osoita kiinnostusta

5e. Etäleikki/ Yhteistyö: 1 Ei osoita kiinnostusta


6a. Yllätys/Pelko: 4 Pakenee enintään 5 metriä

6b. Yllätys/Puolustus/Aggressio: 1 Ei osoita uhkauselkeitä

6c. Yllätys/Uteliaisuus: 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu ja houkuttelee koiraa

6d. Yllätys/Jäljelle jäävä pelko: 3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen

6e. Yllätys/Jäljelle jäävä kiinnostus: 1 Ei osoita kiinnostusta

7a. Ääniherkkyys/Pelko: 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan

7b. Ääniherkkyys/Uteliaisuus: 3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä

7c.  Ääniherkkyys/Jäljelle jäävä pelko: 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämisiä

7d.  Ääniherkkyys/Jäljelle jäävä kiinnostus: 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitettaa yhdellä ohituskerralla

8a. Aaveet/Puolustus/Aggressio: 1 Ei osoita uhkauselkeitä

8b. Aaveet/Tarkkaavaisuus: 3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista

8c. Aaveet/Pelko: 1 On ohjaajan edessä tai sivulla

8d. Aaveet/Uteliaisuus: 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/ Ei mene ajoissa

9a. Leikki2/Leikkihalu: 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta

9b. Leikki2/Tarttuminen: 2 Ei tartu, nuuskii esinettä

10 Ampuminen: 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön

lauantai 13. kesäkuuta 2009

2xepikset ja tottista


Tää viikko on ollutkin agilitypainotteinen, kun sekä keskiviikkona että torstaina käytiin epiksissä. Joku ilta (oiskohan ollut tiistai) käytiin tokoilemassa Marjon ja Leipan kanssa.


Jaava tekaisi molemmissa epiksissä nollat ja vielä kaupanpäälle voitot. Torstaina kukaan muu kilpailevissa makseissa ei tehnyt tulosta, joten saadaan olla sitäkin tyytyväisempiä nollaan! Jaava toimii nyt kyllä oikein mukavasti, hieno tyttö. :)


Myrttinen käväisi ensimmäisissä möllikisoissaan torstaina ja olin oikein tyytyväinen treenimääriin ja sen häiriöherkkyyteen nähden!! Paikka ja esteet ja koirat olivat Myrtille täysin vieraat ja se pystyi tekemään 17 esteen radan. Radalla oli hyppyjä, A, puomi, putkia ja pussi. Koska Myrtti meni maksina medi-esteillä oli meillä jo hylky alla ennenkuin oltiin edes radalla käyty, mutta itse radalta tuli kymppi (kieltoja). Eka kielto johtui siitä, että Myrtti kiihdytti suoralla ja ei sitten ihan putkeen mentykään.. Toinen kielto johtui siitä, että joku jätti koiran selän taakse. Myrtistä huomasi, että se oli vähän epävarma ja otti häiriötä (korvat liikkui jne.), mutta hienosti se skarppasi ja teki tasoonsa nähden oikein kivasti. Lisää vaan vieraissa paikoissa treeniä, niin eiköhän se ala saamaan varmuutta. :)


Tokoiluissa Jaava teki noutoja (kapulan pyörittelyä, murrr..), seuraamista (omatoimisia seisomisia ja maahanmenoja kesken kaiken), luoksetuloja (suora + melkein pysäytyksellä), kaket (nää jopa onnistu!) ja merkkiä (tääki onnistu!). Eeeeh... Pitäis kai treenata vähä useammin :P Loppuun palloleikkiä ja Japsuttimella oli hauskoo.


Myrtti teki tosi hyvässä vireessä pikkutokoja! Seuraamista (tää oli ihan jees), jääviä (maahanmeno ilman apuja, seisominen avun kanssa), noutoa (ehehheh, kyllä se joskus vielä noutaa (ehkä)), paikkamakuu ja leikkiä. Treeniätreeniä..

torstai 4. kesäkuuta 2009

Tän viikon puuhailut


Maanantaina suunnattiin hakuilemaan. Jaavalle tehtiin ekaa kertaa niin, että maalimies oli valmiina (tai siis kaksi). Ekalle lähetyksessä Jasputti sinkosi takana olevien ihmisten luokse ja sitten otti pari askelta metsään päin, mutta pysähtyi. Otin sitten itse yhden askeleen metsään päin ja näin Jaava lähti etsimään ja löysi ukon. Toinen tehtiin haamuna, mutta Jaavahan ei haamuja näe/halua nähdä (tarkoituksena oli saada pistoista suoria).. Lähti ekalla käskyllä ja oli varmempi tekemisistään kuin ekalla maalimiehellä. Kolmas tehtiin taas haamuna (tai yritettiin), mutta Jaavan mielestä haamuja ei ole :D. Myrtti sai vielä tehdä helpompia treenejä, eli maalimies houkutteli ja koira pois ja sitten etsimään. Myrtillä ainakin vaikutti olevan motivaatio kohdallaan :). Sen verran treenejä vaikeutettiin, että osa maalimiehistä oli hieman pidemmässä matkassa. Hyvin meni molempien reenit!

Keskiviikkona oli vuorossa liitelyt. Myrtin treenit on eka ja ekalla radalla se oli ihan lössykkä ja meni jopa haistelemaan maata!! Onneksi toka rata sujui PALJON paremmin ja Myrtin keskittyminen riitti liitelyyn. Radalla oli jälleen kaikki kontaktit, kepit ja rengaskin. Renkaasta meni kerran ohi, mutta muut se taisi suorittaa ihan kivasti :). Kisaavien treenit oli junnujen jälkeen ja jäipä Jaavan treeneistä hyvä mieli! Tuo pieni musta on vaan ihan hurjanhurjan pätevä!! Sen kanssa on niiiiin mukava reenailla, se kun on aina ihan 110% lasissa, kun jotain tehdään. Muutenhan se muistuttaa ahmaa hännän roikkuessa lähes maassa :D