lauantai 8. syyskuuta 2012

Lappi


Viikko sitten torstaina pakkasin koirat autoon ja otin suunnan kohti Mikkeliä. Perjantaina matka jatkui Sodankylään. Lauantaina oli vuorossa Jaavan ensimmäinen voittajaluokan tokokoe.  Samalla toteutui pitkäaikainen haaveeni, en olisi ikinä uskonut, että Jaava nähdään voittajaluokassa. Ihan kaikki liikkeet eivät ole vielä valmiit, mutta sitä ne ei ole ikinä. On tullut huomattua, että aina joku liike "hajoaa", joten mentiin kokeilumielellä. Ja ehkä siitä johtuen pystyin olemaan rennolla mielellä ja meillä oli Jaavan kanssa aika kivaa kehässä :) Kokonaisuutena ei mennyt yhtään hassummin ja oikeastaan meni paremmin kuin treeneissä. Jaavan piti antaa nuoremmille vähän tasoitusta ja nollattiin pari liikettä ;), mutta silti saatiin tulos! On tuo mummeli vaan aika ihku.


Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 7 (alkuun oli ihan kuutamolla, tsemppasi loppua kohti)
Istuminen seuraamisen yhteydessä 0 (seisoi ja ehkä neljännellä käskyllä istui)
Luoksetulo 8 (nousi seisomaan, kun kävelin pois. itse luoksari hyvä)
Ruutu 0 (ei löytynyt ruutu)
Hyppynouto 10
Metallinouto 9½
Tunnari 9 (JES!!!)
Kauko-ohjaus 8 (istumisiin kaksoiskäskyt, muuten hyvät)
Kokonaisvaikutus 10 (tuomari tykkäsi Jaavan työskentelystä, kun vaikka on jo vähän ikää, niin tekee silti reippaasti hommia)
VOI3 217p sij. 2/5


Kokeen jälkeen olikin hyvä jatkaa matkaa kohti UKK-puistoa. Maisemat oli upeat ja nähtiin paljon, paljon ja paljon poroja. Koirat otti "pikkusen" kierroksia poroista, joten kulkivat asianmukaisesti hihnoissa. Ajatus kolmesta kadonneesta koirasta tunturiin ei houkuttanut.. Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässäpä niitä.


Sodankylässä





Saariselkä




Ensimmäinen reissu tunturiin, matkalla Luulammelle. Vettä tihkutti ja sumua riitti!




Aurinkokin pilkahteli






Taukojumppaa



...ja sielu lepää!






Toisena päivänä taukoherkkuja Vellinsärpimässä


Toiset tietää mitä varten tauot ovat..


...toisten porotutka on säädetty herkemmälle






väsynyt retkikoira



Iisakkipäältä oli mahtavat näkymät


Kolmantena aamuna aurinko paistoi ja maa oli kuurassa.



Aamujumppa


Kohti Rumakurua



Sukunäköä havaittavissa


Porotutkilta ei jäänyt yksikään poro huomaamatta.








Kiilopäällä tuulee!






Kotimatkalla käytiin Oulangan kansallispuistossa kiertämässä Pieni karhunkierros, hieman kastuttiin.



Ylitettiin monta riippusiltaa


Sateenkaari ilmestyi taivaalle



Aurinko ehti laskemaan ja alkoi jo hämärtää


Ihana reissu ja reippaat reissukoirat. Iso läjä kuvia täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti