keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Vapaavuorolla


Tänään käytiin tokon vapaavuorolla VAU:n hallilla.



Myrtti aloitti paikallamakuulla. Ei oltukaan tehty pitkään aikaan, joten olin näkyvillä. Viereinen koira ei meinannut pysyä paikoillaan, mutta Myrtti onneksi pysyi hyvin. Ilmeistä näki, että vähän ahdisti. Sitten luoksetulon stoppia, Jonna viskoi namipaloja. Väliin suoria, tuli hyvällä vauhdilla eikä ennakoinut! Pikkupätkä seuraamista + kaket toiseen istumaan nousuun, josta palkka. Ihan superi! Vähän leikkiä väliin ja loppuun maassa pysymistä. Myrtti oli aikasta ihana ja meidän ongelmat (luoksetulon stoppi ja kaket) meni hyvin. Ja Myrtti oli tosi hyvässä vireessä! Ihku.



Mette sitten oli kuin tulisilla hiilillä. Perusasentoa, meinaa tulla vähän ääntä välillä (epävarmuutta oikeasta paikasta?). Palkan saamisen jälkeen alkaa komennushaukku ja tää ongelma pahenee vaan koko ajan. Vähän "malttamis"treeniä eli istumisessa pysymistä. Parit vauhtinoudot ja lopuksi kokeilin ekaa kertaa kokonaisena liikkeenä. Aikasta hieno. Vielä yksi vauhtinouto, josta loppupalkka. Metelle on nyt kyllä muodostunut ongelmaksi tuo äänenkäyttö, aluksi se huuteli vain kun treenasin muiden kanssa. Nyt se huutelee, kun ei palkkaa tipu just nyt ja heti...



Jaava teki omalla vuorollaan perusasentotreeniä, kaukoja, liikkeestä istumisen, ruutua ja paikallamakuun. Kaukoissa joitakin vääriä asennonvaihtoja, lähinnä I-S, joissa tarjosi I-M. Liikkeestä istumisessa ei ongelmia. Mun ihmetyksekseni Jaava löysi hienosti ruudun ja meni hyvällä vauhdilla ja asenteella. Jaavankaan kanssa ei olla aikoihin tehty paikallamakuuta ja viime kertainen ongelma toistui. Jaava nousi kesken kaiken. Pitää nyt nää paikallaolot ottaa tehotreeniin, eiköhän se sieltä muistu mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti