perjantai 12. marraskuuta 2010

Reissua, tottista, hierontaa


On ollut niin kiirettä, että ei ole ehtinyt blogia päivittelemään. Viikko sitten käytiin Pohjois-Suomessa ja toivotaan, että tuliaisiakin olisi tulossa. Maanantaina Jaavalla oli vuorossa hieronta ja onkin nyt sitten pienellä lepokuurilla (oikean olkanivelen hauisjänne jumissa ja selässä pientä jumia). Keskiviikkona käytiin Mykyn kanssa tokoilemassa Löytynmäellä. Jaava oli tosi taitava! Tauon aikana olikin tapahtunut kehitystä. Liikkeestä istumiseen ei tarvita enää käsimerkkiä ja kakeissa m-s onnistuu jo pidemmästäkin matkasta. Tehtiin vielä seuraamista pitkää pätkää ja eri temmoilla, paikalla kääntymisiä ja sivuaskeleita. Oli osittain aika kauheeta. Mitäköhän muuta tehtiin.. Ainakin paikallaolo Mykyn vieressä.


Eilen käytiin lähikentällä tokoilemassa, niin pääsi Myrttinenkin mukaan. Myrtti teki ruutua, seuraamista, jääviä (se seisominen ei vaan toimi!), noutoa ja luoksetuloja. Myrtti oli ihan vähän vaan innoissaan :D. Jaava teki myös ruutua kosketusalustalla, kakeja, metskua, liikkeestä istumista ja ruudun loppuosaa. Jaava oli tosi pätevä. Hyvät pikkutokot!


Tänään käytiin heti aamusta vähän tokottelemassa. Myrtti sai juosta ruutuun, leikkiä solmulelulla ja sitten hinkattiin liikkeestä seisomista. Tuo seisominen ei vaan onnistu. Tehtiin takapalkalla ja muutamia tosi hyviä suorituksia saatiin, mutta ne oli ihan tuurissaan. Lähes aina se pamauttaa itsensä maahan, jos mulla ei ole kädessä namia. Jaava teki _taas_ liikkeestä istumista (tää on nyt kivaa, kun onnistuu ilman apuja!), kakeja (m-s 10 metristä!!!!! i-s ei taas tänään onnistunut oikeastaan mitenkään) ja ruudun loppuosaa. Tänään lähden sitten viemään Myrtin Mikkeliin hoitoon ja Jaava pääsee taas Lappeenrantaan Leimun seuraksi :). Maanantaina lähden sitten opintomatkalle Itävaltaan 10 päiväksi. Onhan sitä tässä jo kotona oltukin..


Ai niin, Jaava oli ollut vähän tuhma yhtenä koulupäivänä. Sillä oli tainnut olla vähän tylsää ja nälkä, kun oli ekaa kertaa tässä kämpässä avattu roskiksen ovet ja... No, keittiö oli aika karmeannäköinen! Biojäteastiasta oli nostettu kaikki ympäri keittiötä ja roskapussi oli myös levitelty ympäriinsä. Huvittavinta tässä on se, että kahvinporot ja suodatinpussit oli jompikumpi syönyt, sillä niitä ei löytynyt mistään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti