keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Agia by Jaava


Eilen tehtiin jaakotusta, sylkkäreitä ja sellaista jännää esteenkierto käännös -hässäkkää. Joitain kohtia saatiin tahkota enemmän ja vähemmän, mutta kyllä se siitä.. Tuo outo käännöshässäkkä oli siis sellainen, että tultiin suoraan hypylle, mutta se hypättiinkin takaisinpäin. Tehtiin niin, että "koira vedettiin koiranpuoleisella kädellä ns. esteen sivuun ja sitten annettiin lupa hypätä. Jaava meni aluksi aina vaan suoraan ja suoraan. Lopulta sain sen hyppäämään oikeaan suuntaan ja hyvällä tiukalla käännöksellä!


Myrttinen käväisi eilen eläinlääkärissä, kun olin ihan varma että sillä on kohtutulehdus. Se oli kuulemma juonut viikonloppuna enemmän. Kun sunnuntaina tulin kotiin, niin se ramppasi koko ajan juomassa ja maanantaina oli päivän aikana tyhjentynyt vesikuppi. Myrtistä otettiin iso verenkuva ja kopeloimalla tutkittiin kohtua (ei ultrattu, kun sillä on juoksu päällä). Kaikki ok. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti