sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulunajan kuulumisia


Me ollaan lähinnä nautittu lumesta, hetkittäisistä auringon pilkahduksista, rentouduttu ja ulkoiltu. Kinkkuakin ollaan ihan jokainen syöty, mutta nelijalkaiset on saaneet tehdä hömppätemppuja niiden eteen. Tämän hetkinen bravuuri on, kun kolme koiraa pyörii samaan aikaan itsensä ympäri ;) Musti ja Jaava osaa huomattavasti enemmän höpöhöpötemppuja kuin Myrtti, joten Myrtti on saanut opetella vähän "kuolemista" ja "kerjäämistä". Eilen Myrtti aloitti toisen juoksunsa ja väliä edelliseen tuli reilut 6kk. Vielä meillä on rauhallista, mutta katsotaan missä vaiheessa Musti kiinnostuu riistaneidistä. Joulu on sujunut hirmu rauhallisesti, kun vertaa viime vuoteen. Silloin kuusesta hävisi koristeita ja alaoksilta piti koristeet nostella korkeammalle (kuka arvaa syyllisen? ;D). Vuosi sitten Myrtti oli sitä mieltä, että ulkona on paljon mukavampaa ja kun kotipiha alkoi lähestymään hävisi Myrtiltä myös korvat.. Nykyään Myrtti kipittelee jo edellä pihalle ja välillä oven taakse odottamaan sisälle pääsyä. Ihanaa, onkohan Myrtillä sittenkin aivot? Toiveajattelua?

Kuvareportaasia meidän lomasta:



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti