keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Agia agia agia



Meillä oli maanantaina oikein ihanan rauhallinen ilta.. Tiistaina meno olikin jo aivan normaalia ja suunnattiin treenaamaan ;). Myrtti on nyt ollut ihan innoissaan lumikinoksista, sen viimeisetkin aivonrippeet on kadonneet kun se vain kiihdyttelee hangessa. Välillä pitää tunkea pää niin syvälle hankeen, että pikkukoirasta näkyy  vain häntäkarvat. Toinen kyllä nauttii ihan hirmuisesti tuosta lumesta :).

Treeneissä meillä oli jälleen yksi radanpätkä ja yksittäisenä esteenä keppejä. Kouluttaja sanoi, että koira osaisi jo paremminkin kepit, jos ohjaaja ei sössisi siellä.. Myrtin pitäisi vaan kysyä Jaavalta, että kuinka paljon enemmän ohjaajasta on haittaa kuin hyötyä ;). Rata sujui aika kivasti ja Myrtiltä tuli komennushaukkua, kun ei ollut suunta ihan heti selvillä. Meillä oli mutka putki A:n alla ja vaikka olin A:n edessä ja otin Myrtin tiukasti "tähän", se ihan pokalla hyppäsi mun selän taakse ja meni A:lle. Ja teki sen monta monta kertaa.. Lopulta saatiin se putkeen ja sitten se halusikin mennä aina putkeen. Lappalaiskoirat on ihania! Myrtti syttyy koko ajan enemmän ja enemmän tähän touhuun ja se kehittyy hurjaa vauhtia. Toivotaan nyt, että kennelliitosta ei tule mitään isompia yllätyksä ja saadaan lajia jatkaa vielä joulua pidemmällekin.

Niin ja painoa maanantaina eläinlääkärin vaa'alla oli tasan 12 kg. Mutta kyllä se velipoikien vieressä näyttikin aika onnettomalle.. Vaikka aloittikin jo karvan kasvattamisen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti