lauantai 6. syyskuuta 2008

Hylkyjä, hylkyjä.. Hämeenlinna 6.9


Jatkettiin meidän hylkyputkea kahdella. Meillä taitaa olla nyt kuusi hylkyä peräkkäin, mutta jos positiivisesti ajattelee niin ei ole kuin yksi suunta ;) (jos ei jatka samaa rataa..). Vähän pitää kuitenkin selittää, eli viime yönä puolenyön aikoihin Jaava oli repinyt muovisen koiranruokatynnyrin kannen ja syönyt massun _täyteen_  kuivamuonaa. Koko koira oli aivan VALTAVA. Mielessä kävi jo kisojen peruminen, sillä onhan jo vaarallista täydellä mahalla mennä agia.. Aamulla koira kuitenkin oli jo paremmalla mallilla ja kun käveltiin rauhallisesti pitkin aamua alkoi Jaava näyttämään jo koiralle pikkupossun sijaan. Ensimmäinen rataantutustuminen oli vasta viiden maissa, joten aikaa syömisestä oli kulunut kuitenkin jo ~16-17 tuntia. Ja kun koira oli paskonut koko aamun, niin mentiin radalle. Molemmilla radoilla rimat oli 65 cm ja Jaava ei ole aikoihin mennyt noin korkeita. Ekalla radalla Jaava tuli parin riman ali, mutta kulki kuitenkin ihan ok. Tokalla radalla oli vissiin jo kaikki hankitut energiat hyvin imeytyneet, sillä Jaavan meno oli aivan päätöntä. Ei se ole aikoihin ollut sellainen!! Se sinkoili aluksi ihan minne sattuu, eikä ollut kyllä kovinkaan hyvin kuulolla.. Mutta vauhtia oli ja intoa (ja ohjaaja myöhässä!). Oli oikeastaan aika huvittavaa olla sen kanssa radalla, kun toinen oli niiiiiiin täpinöissä. Joskus kun saisi tuon saman vauhdin ja innon yhdistettynä aivojen kanssa. Muttamutta, tästä jatketaan. Nyt vaan taas selailemaan kisakalenteria!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti