torstai 31. heinäkuuta 2008

Myrtin aamuagit


Oltiin tänään reippaita ja käytiin jo Myrtin kanssa vähän hallilla. Tehtiin puomin alastuloa, putkea, keppejä ja hyppyjä. Puomille se taas nostettiin ja avustajan kanssa saatiin hyviä toistoja! Ollaan siinä vaiheessa, että Myrtti ottaa noin kaksi askelta jolloin etutassut on maassa ja takajalat kontaktilla ja koira pysähtyy ja PYSYY paikallaan. Tähän kyllä tarvitaan avustajaa ja miun pitää olla myös ihan lähellä, mutta silti! Tästä se lähtee :) Hypyillä Myrtti on huvittava.. Sillä on rimat siis medi-korkeudella ja se ponnistaa jo ihan hiiiirmuu aikasin, jolloin se näyttää ihan lentävälle supermiehelle (se menee siis yhtenä patukkana). Parhaimmillaan taisi ponnistaa n. 1,5 metriä ennen rimaa.. Meidän pikkunen vähän liioittelee. Keppejä tehtiin taas kaariverkkojen kanssa ja ekalla kertaa ihmettelin, että missäs se Myrtti nyt on, niin siellähän se oli jo pujottelemassa keppejä. Vähän hitaasti ja epävarmasti, kun lupaa ei ollut vielä tullut, mutta Myrtti tahtoi namia ja taisi ajatella, että näinhän sitä saa ;). Seuraavilla toistoilla se meni jo normaalisti, kun lupakin oli saatu. Myrtin kanssa on jotenkiin niin huvittavaa mennä, kun se ei tosissaan vielä hae esteitä ja se joko kyselee koko ajan, että "minneminne?" tai sitten se välillä saattaa vaan mennä jonnekii. Huvittava pentunen! (ja meidän radat koostuu 1-3 esteestä, että ihan alkutekijöissä ollaan)

Myrtti on kyllä kehittynyt kaikessa ihan hurjasti tässä kesän aikana ja keskittymiskykyä on tullut hurjasti lisää. Keväällä miun piti koko ajan kiinnittää huomiota siihen tai se lähti painelemaan kunniakierroksia (ja silloin korvat oli usein off-asennossa). Nyt voin hyvin vaikka välillä jutella, siirrellä esteitä tms. ja Myrtti pysyy lähellä ja on heti valmis hommiin, kun pyytää. Tai näin ainakin tutulla kentällä. Nyt sitten meille tuleekin vähän taukoa agiin, kun miun koulu alkaa jo maanantaina :/. Mutta hyvillä mielin voin tyttöjen kanssa jäädä treenitauolle, koska molempien vikat treenit meni niin hyvin! Hienot likat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti