lauantai 23. helmikuuta 2008

Mikkelissä



Eilen tultiin tyttöjen kanssa Mikkeliin. Olivat pikkusen innokkaita, kun huomasivat minne oltiin tultu! Jaavan pää nousi jo kotitiellä ja ei meinannut millään malttaa odottaa, että pääsisi ulos autosta. Myrtti rakastaa Mustia ja Musti ottaa Myrtin "hellyydenosoitukset" (hyppii naamalle, nuolee jne.) hienosti vastaan. Mutta nyt on kyllä tainnut käydä jälleen niin, että Musti on jäänyt meidän pienimmäiseksi ;).

Vähän ollaan sitten "treenattukin". Jaavan kanssa maahanmenoja, perusasentoon tulemisia ja seisomisia. Musti on tehnyt omatoimisesti mukana, kun olen jomman kumman tytön kanssa tehnyt jotain. Ja välillä mulla kolme koiraa tekee samoja juttuja, vaikka yhden kanssa olisi tarkoitus.. Myrtti käväisi tänään keskustassa ja käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Ohitukset onnistuivat löysällä hihnalla ja korvat oli toiminnassa. Myrtti teki omatoimisesti liikennevaloissa sivulletuloja ja parkkihallissa sitten tehtiin vähän seuraamista ja paikallaistumista. Myrtille tuli myös "luonnetesti", kun käveltiin yhden patsaan ohi (samaiselle patsaalle on myös Jaava pitänyt kauniin konsertin). Myrtti meni ihan tositosi nopeasti tutkimaan patsasta ja se unohtui sitten samantien. Ensin se pari kertaa haukahti, mutta kuitenkin liikkui koko ajan kohti patsasta, eikä pysähtynyt missään vaiheessa ja suoriutui möröstä aivan itsenäisesti. Jaavalla aikoinaan saman patsaan kohdalla kesti kauemmin mennä sitä tutkimaan ja se myös haukahteli vielä sille jälkeenkin päin (ei silläkään siis kauaa mennyt, mutta kauemmin kuin Myrtsillä).
Nyt sitten koirat jää alkuviikoksi porukoille hoitoon, kun lähden reissuun (historiallista lähteä ilman koiria! :D).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti