lauantai 25. elokuuta 2007

Kuulumisia



Viime yönä joku riehui useampaan kertaan ja aamulla sitten olisikin nukuttu pitkään.. Yhdeksän aikoihin kuitenkin annoin koirille ruoan ja käytiin vähän pihalla tallustelemassa. Kaikille muille tietenkin ruoka kelpasi, mutta pikkuneiti söi muutaman hassun raksun.. Mieluummin leikkii leluillansa kuin syö. Aika kovaa muuten se noilla pienillä kintuilla pinkoo. Leimu tuli eilen meille hoitoon ja aluksi unista Myrttiä vähän jänskätti (toinen herätettiin kesken unien). Tänään ovatkin sitten painelleet hirmuista rallia ja vetäneet lelua. Leimu osaa leikkiä yllättävän nätisti ja Myrtti osaa kyllä pitää puolensa. Myrtti roikkuu lelussa äristen ja Leimu taitaa vielä vähän pohtia, että mikäköhän toi on, kun se puree! Myrtti tekee hienoja loikkia Leimun niskaan ja päälle, puree korvasta yms. Taitavat olla samalla aaltopituudella ;). Musti ja Jaava katsoo noiden touhuilua kuin halpaa makkaraa. Jaava kyllä taitaa olla tyytyväinen, kun nyt Leimu ei kiusaakaan, vaan on kiinnostuneempi Myrtistä.

Jaava ja Musti oli eilen aika iloisia, kun lähdettiin lenkille. Myrtsä jätettiin sisälle nukkumaan ja kai se oli ihan hiljakseen ollut. Tänään annoin Myrtille leluksi pienen metallisen kahvilusikan ja ihan innoissaan sillä leikki ja kantoi sitä. Ensimmäiset "tuhotkin" on tehty. Vähän ilmestynyt hampaanjälkiä kirjahyllyn kaapiston vetonappuloihin ja kirjotuspöydän oven kulmaan ;).











Täällä lisää kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti